Uutiset 6 toukokuun, 2021

John Lindström liittyy Rettig Groupin johtoryhmään

John Lindström (syntynyt 1985), KTM (Rahoitus), liittyy 6.5.2021 lähtien Rettig Groupin johtoryhmään. John aloitti Rettig Groupissa 2015 ja hän jatkaa nykyisessä Director-tehtävässä keskittyen yhtiön sijoitusten kartoittamiseen ja toteuttamiseen sekä portfoliohallintaan. Ennen Rettig Groupia John työskenteli investointipankkitoimialalla Lontoossa, Tukholmassa sekä Helsingissä. John raportoi Rettig Groupin toimitusjohtaja Matts Rosenbergille.

John Lindströmin LinkedIn-profiili ja kuva.

 Lisätietoja:

Matts Rosenberg, toimitusjohtaja, Rettig Group: 040 745 5276 tai rettiggroup@rettig.fi

 

Rettig Group on suomalainen perheomisteinen sijoitusyhtiö, joka tuottaa arvoa sukupolville aktiivisena ja vastuullisena omistajana. Tärkeimmät sijoituskohteemme ovat Alandia, eQ, Nordkalk, Purmo Group ja Terveystalo. Sijoitamme lisäksi yhä aktiivisemmin finanssisijoituksiin ml. pääomasijoitusrahastoihin and yhteissijoituksiin.

Uutiset 21 joulukuun, 2021

Rettig Group ilmoittaa lunastavansa vuosina 2022 ja 2023 erääntyvät joukkovelkakirjalainat vapaaehtoisesti kokonaan takaisin

Uutiset 30 marraskuun, 2021

Johdon osavuotinen selvitys: Tammi-syyskuu 2021

Uutiset 19 marraskuun, 2021

Rettig Group ja Suomen UNICEF ovat käynnistäneet yhteistyön lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden parantamiseksi Nepalissa

Uutiset 18 lokakuun, 2021

Rettig Group julkistaa tulokset 90 000 000 euron määräisen vuonna 2023 erääntyvän joukkovelkakirjalainan suostumusten hakumenettelystä sekä ostotarjousmenettelystä

Uutiset 18 lokakuun, 2021

Rettig Group julkistaa tulokset 110 000 000 euron määräisen vuonna 2022 erääntyvän joukkovelkakirjalainan suostumusten hakumenettelystä sekä ostotarjousmenettelystä

Uutiset 5 lokakuun, 2021

Rettig Group kutsuu senior-ehtoisen vakuudettoman 110 000 000 euron määräisen vuonna 2022 erääntyvän joukkovelkakirjalainan haltijat suostumusten hakumenettelyyn sekä ostotarjousmenettelyyn

Uutiset 5 lokakuun, 2021

Rettig Group kutsuu senior-ehtoisen vakuudettoman 90 000 000 euron määräisen vuonna 2023 erääntyvän joukkovelkakirjalainan haltijat suostumusten hakumenettelyyn sekä ostotarjousmenettelyyn

Uutiset 27 syyskuun, 2021

Rettig Group lykkää vuoden 2021 kolmannen neljänneksen tuloksen julkistamista arviolta 19.11.2021 asti

Uutiset 8 syyskuun, 2021

Purmo Group yhdistyy Virala Acquisition Company VAC:n kanssa ja listautuu

Uutiset 31 elokuun, 2021

Rettig Group on saanut Nordkalkin myynnin päätökseen ja nousee SigmaRoc Plc:n merkittäväksi osakkeenomistajaksi