Uutiset 15 heinäkuun, 2021

Rettig Group myy Nordkalkin SigmaRocille

Rettig Group Oy Ab (”Rettig Group”) on tänään allekirjoittanut sopimuksen Pohjois-Euroopan johtavan kalkkikiviyhtiön Nordkalk-konsernin (”Nordkalk”) myynnistä SigmaRocille. Rettig Groupista tulee kaupan yhteydessä SigmaRocin merkittävä osakkeenomistaja noin 8 prosentin omistuksella. Kaupan velaton arvo on 500 miljoonaa euroa. SigmaRoc on brittiläinen rakennusmateriaalikonserni, joka on listattu Lontoon pörssin kasvuyrityksille suunnatulle AIM-listalle.

Nordkalk on johtava kestävän kehityksen ratkaisuihin keskittyvä kalkkikiviyritys. Vuodesta 1898 lähtien, se on toimittanut välttämätöntä kalkkikivipohjaista raaka-ainetta lukuisille teollisuudenaloille, kuten sellu-, paperi-, metalli-, kaivos-, rakennus- ja kemianteollisuudelle. Nordkalkin ratkaisut turvaavat puhdasta ilmaa ja vettä sekä viljelysmaan tuottavuutta. Nordkalkilla on toimintaa yli 30 paikkakunnalla Euroopassa. Yhtiön palveluksessa on noin 820 henkilöä, ja vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli 276 milj. euroa. 

Rettig Group on ollut Nordkalkin omistajana vuodesta 2003 lähtien. Viime vuosien aikana Nordkalk on kehittänyt uuden strategian ja läpikäynyt erittäin onnistuneen operatiivisen muutoksen: EBITDA nousi vuoden 2018 53 miljoonasta eurosta 72 miljoonaan kesäkuussa 2021 (viimeisen 12 kuukauden aikana). Myös tuotteiden ja palveluiden tarjontaa on samalla yrityksessä jatkuvasti kehitetty.

”On ollut todellinen etuoikeus työskennellä yhdessä Nordkalkin johtoryhmän ja hallituksen kanssa kehittäen yritystä alansa parhaaksi toimijaksi. Nordkalk on tänään kustannuskilpailukykyinen, kestävällä pohjalla oleva yhtiö, jolla on selkeä strategia, jonka pohjalta luodaan arvoa pitkällä aikavälillä. Olen vakuuttunut, että olemme löytäneet yritykselle erinomaisen uuden omistajan, ja jatkamme innolla tätä yhteistä matkaamme nyt merkittävänä SigmaRocin osakkeenomistajana. Tämä kauppa, mukaanlukien sijoituksemme SigmaRociin, on linjassa ja tukee Rettig Groupin meneillään olevaa muutosta ”, sanoo Matts Rosenberg, Rettig Groupin toimitusjohtaja ja Nordkalkin hallituksen puheenjohtaja. 

”Olemme erittäin kiitollisia Rettig Groupille heidän tuestaan ja sitoutumisestaan vuosien varrella. Koko toimitusjohtajakauteni aikana, vuoden 2019 alusta lähtien, olemme työskennelleet päättäväisesti tavoitteenamme rakentaa kannattavaa, kasvavaa ja kestävää liiketoimintaa yhdessä motivoituneiden ja sitoutuneiden työntekijöiden kanssa. Päivän uutinen on osoitus työmme onnistumisesta. Odotamme mielenkiinnolla kehitysmatkan jatkumista osana SigmaRocia”, toteaa Nordkalkin toimitusjohtaja Paul Gustavsson.

”Nordkalk on johtava ja erittäin menestyvä yritys Pohjois-Euroopan markkinoilla, ja sellaisena se sopii hyvin SigmaRocin osta- ja-kehitä -strategiaan. Olemme vaikuttuneita Paul Gustavssonin ja Nordkalkin johtoryhmän luotsaamasta viime vuosien menestyksekkäästä kehitystyöstä, ja odotamme innolla pääsevämme tukemaan Nordkalkin kehitystä yrityksen siirtyessä nyt seuraavaan vaiheeseen. Toivotamme myös Rettig Groupin merkittävänä osakkeenomistajana tervetulleeksi SigmaRociin”, toimitusjohtaja Max Vermorken kommentoi.

Kaupan toteuttaminen edellyttää kilpailuviranomaisten tavanomaista hyväksyntää, joka saadaan arviolta vuoden 2021 kolmannen vuosineljänneksen aikana, sekä SigmaRocin ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksyntää kaupan ja sen rahoittamiseksi suunnatun osakeannin hyväksymiseksi. SigmaRoc aikoo kutsua koolle yhtiökokouksen pidettäväksi 2.8.2021.

Advium Corporate Finance ja Avance Asianajotoimisto toimivat Rettig Groupin neuvonantajina.

Linkki: Transaction Summary -esitykseen

Lisätiedot: 

Rettig Group:

Matts Rosenberg, toimitusjohtaja, Rettig Group: Puh. +358 40 745 5276

Nordkalk:

Paul Gustavsson, toimitusjohtaja, Nordkalk: Puh. +358 (0)50 385 8670

SigmaRoc:

Max Vermorken, toimitusjohtaja, SigmaRoc: mav@sigmaroc.com

Mediayhteydet: ir@sigmaroc.com

 

Rettig Group on suomalainen perheomisteinen sijoitusyhtiö, joka tuottaa arvoa sukupolville aktiivisena ja vastuullisena omistajana. Tärkeimmät sijoituskohteemme ovat eQ, Nordkalk, Purmo Group ja Terveystalo. Sijoitamme lisäksi yhä aktiivisemmin finanssisijoituksiin ml. pääomasijoitusrahastoihin ja yhteissijoituksiin. www.rettig.fi 

Nordkalk on Pohjois-Euroopan johtava kalkkikivipohjaisten tuotteiden ja sovellusten toimittaja.Toimitamme välttämättömiä raaka-aineita lukuisille teollisuudenaloille, ja keskitymme kestäviin ratkaisuihin, jotka auttavat asiakkaitamme vähentämään ympäristövaikutuksiaan. Sovelluksillamme turvataan puhdasta ilmaa ja vettä sekä viljelysmaan tuottavuutta. Nordkalkilla on toimintaa yli 30 paikkakunnalla Euroopassa, joten olemme aina lähellä asiakkaitamme. Yhtiön palveluksessa on noin 820 henkilöä, ja vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli 276 milj. euroa. Nordkalkin on omistanut vuodesta 2003 Rettig Group. www.nordkalk.com

SigmaRoc PLC, joka on listattu Lontoon pörssin kasvuyrityksille suunnatulle AIM-listalle, sijoittaa rakennusmateriaalialan yrityksiin sekä toimii niiden kehittämiseksi ja integroimiseksi Isossa-Britanniassa ja Euroopassa. Tällä hetkellä SigmaRoc:lla on viisi tukijalkaa Isossa-Britanniassa, Walesissa, Belgiassa ja Kanaalisaarilla ja Nordkalk muodostaa kuudennen tukijalan Pohjois-Euroopassa. Konserni tarjoaa laajan valikoiman materiaaleja sementistä ja asfaltista betonielementteihin. Uutena kuudentena tukijalkana Nordkalk avaa monenlaisia ​​mahdollisuuksia tuoden tarjontaan mukanaan kalkkikivituotteita. www.sigmaroc.com

Uutiset 21 joulukuun, 2021

Rettig Group ilmoittaa lunastavansa vuosina 2022 ja 2023 erääntyvät joukkovelkakirjalainat vapaaehtoisesti kokonaan takaisin

Uutiset 30 marraskuun, 2021

Johdon osavuotinen selvitys: Tammi-syyskuu 2021

Uutiset 19 marraskuun, 2021

Rettig Group ja Suomen UNICEF ovat käynnistäneet yhteistyön lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden parantamiseksi Nepalissa

Uutiset 18 lokakuun, 2021

Rettig Group julkistaa tulokset 90 000 000 euron määräisen vuonna 2023 erääntyvän joukkovelkakirjalainan suostumusten hakumenettelystä sekä ostotarjousmenettelystä

Uutiset 18 lokakuun, 2021

Rettig Group julkistaa tulokset 110 000 000 euron määräisen vuonna 2022 erääntyvän joukkovelkakirjalainan suostumusten hakumenettelystä sekä ostotarjousmenettelystä

Uutiset 5 lokakuun, 2021

Rettig Group kutsuu senior-ehtoisen vakuudettoman 110 000 000 euron määräisen vuonna 2022 erääntyvän joukkovelkakirjalainan haltijat suostumusten hakumenettelyyn sekä ostotarjousmenettelyyn

Uutiset 5 lokakuun, 2021

Rettig Group kutsuu senior-ehtoisen vakuudettoman 90 000 000 euron määräisen vuonna 2023 erääntyvän joukkovelkakirjalainan haltijat suostumusten hakumenettelyyn sekä ostotarjousmenettelyyn

Uutiset 27 syyskuun, 2021

Rettig Group lykkää vuoden 2021 kolmannen neljänneksen tuloksen julkistamista arviolta 19.11.2021 asti

Uutiset 8 syyskuun, 2021

Purmo Group yhdistyy Virala Acquisition Company VAC:n kanssa ja listautuu

Uutiset 31 elokuun, 2021

Rettig Group on saanut Nordkalkin myynnin päätökseen ja nousee SigmaRoc Plc:n merkittäväksi osakkeenomistajaksi